Viikko on alkanut. Ei niin mahdottoman iloisissa merkeissä sillä heti maanantaina pojat jättivät menemättä kouluun. Koska koulun käyminen oli ainoa asia mikä heidän piti hoitaa jotta pääsevät tammikuun lopussa ulkomaanreissulle, täytyi mun perua heidän lähtönsä. (Tosin eksä aikoi muutenkin laittaa poliisit perään jos lapset viedään maasta 😉 ) Ollaan nyt sitten menossa I:n kanssa kahdestaan ja Nalle jää siis poikien kanssa kotiin.
Olin ihan maassa maanantai-iltana ja Nallen kanssa kirjoiteltiin koko ilta. En voi kyllä kyllin hehkuttaa kuinka paljon mulle merkitsee Nallen tuki. Ihan vain tieto että hän on mun kanssa tapahtuu mitä tapahtuu ja että ne päätökset joita joudun valitettavasti tekemään, ovat tarpeellisia. Yksin olisin sortunut tiukan nuhtelun ja tulevilla uhkailun jälkeen pyörtämään puheeni. Tämä on siis kasvun paikka myös mulle vanhempana, eikä lainkaan mukava sellainen.
Tosiasiahan on että uskoin ja luotin siihen ettei mun tällaista päätöstä olisi tarvinnut tehdä. Että pojat olisivat tajunneet että olen tosissani ilman kokeilua.. täytyy ottaa opikseen ettei uhkaile sellaisella mitä ei pysty tai halua itse pitää, jos huonosti käy.
Niinkuin sanoin se maanantai meni aivan pohjamudissa. Tenavat heittivät vielä vettä myllyyn siivoamalla ja laittamalla ruokaa että antaisin periksi. Tuntui vielä paskemmalta kun sitten söi ja katseli siistiä kotia. O raivosi ja paiskoi tavaroita ja kun lopulta rauhottui kun ei saanut mitään reaktiota aikaiseksi, niin alkoi haastamaan joka asiassa mua. Lopulta mulla meni hermot ja sanoin että eikö sen olis sama mennä isälleen kun siellä saa kuitenkin tehdä justiin niinkuin huvittaa?? Niinpä vein sen sitten illalla sinne, eikä ole näkynyt sittemmin. Harmittaa kyllä ja aivan sydäntä särkee kun tiedän miten se poika olisi halunnut mukaan. Kuinka se silmät loistaen suunnitteli mitä haluaa tehdä ja oli kaivanut isältään jopa lempishortsit tänne että saa pakata ne mukaan 🙁
Silti alkaa kuitenkin vähän helpottamaan, mietin jo sitä miten meillä voi olla I:n kanssa ihan laadukas tyttöjen reissu, kunhan maltan olla murehtimatta mistä kaikesta pojat jäävät paitsi.
Ja se että Nalle jää lasten kanssa tänne kotiin on mun mielestä sellainen vilpitön rakkauden teko jota olen aina ennen ihmetellyt. Eksä ei voisi kuvitellakaan tekevänsä moista koska ei mielestään hyödy siitä mitenkään. Päinvastoin, hän puurtaa kun toinen loikoilee arskaa ottamassa, no way!
Nallelle riittää tieto että saan lomaa arjesta jota taukoamatta pyöritän, olkoonkin niin ettei hän pääse polskuttelemaan (tällä kertaa) mukaan, mutta minä palaan ehompana takaisin ja jaksan taas paremmin. Se riittää Nallelle ♡
Nyt alan päiväunille sairaana olevan P:n viereen. Nallea olisi myös ikävä, syliin, alle, päälle ja ympärille. Mutta tällä kertaa päätettiin että ollaan Joulu erillään. Se on lapsille tärkeä (mullekin) juhla ja ensimmäinen poissa kotoa. Kyllä me ehditään vielä yhdessäkin juhlia joulupukkia ja Uutta Vuotta ja kaikkia muitakin asiaan kuuluvia juhlapäiviä.