Nallen pari viimeisintä kirjoitusta on pistänyt minut ajattelemaan. Lähinnä kuitenkin itseäni ja opittuja huonoja tapojani. On totta että koko viikko oli monella tapaa raskas. Uusien ihmisten kanssa ei aina suju pinnistelemättä oleminen ja tässä vaiheessa voinen todeta että alkaa minustakin irtoamaan aitoja reaktioita. Se että onko ne oikeutettuja, on asia erikseen.
Otetaan vaikka esimerkki jostain päivästä: heräsin kuudelta, puin päälle, meikkasin join kahvit, herätin pökkyräisen P:n mukaan. Laitoin vaatteet valmiiksi pian heräävälle L:lle ja lähdin viemään P:n hoitoon. Kello kulkee seitsemää tässä vaiheessa. Ajan hakemaan kimppakyytiläisen mukaan ja ollaan koululla varttia vailla 8. Alkaa asiakaspalvelu. Jossain vaiheessa saan Nallelta viestin ettei L olekaan lähtenyt kouluun. Vituttaa, sitten tulee huoli osaako Nalle ”käsitellä” tilanteen kotona oikein (huom. siis ”oikein mun mielestä”) ja teen samalla töitä peittäen kaikki omat tunteet asiakkaiden näkyviltä. Päivä loppuu neljältä, ajan takaisin kotipitäjään, nakkaan kyytiläisen kotiinsa ja käyn pikaisesti tilaamassa Nallen toivomat pitsat, ajan hoitoon juuri ajoissa hakemaan P:n. Seuraavaksi käyn P:n kanssa pikaisesti vielä hakemassa kaupasta maitoa ja leipää ja ohimennessä haen sitten valmiit pitsat mukaan.
Ajan kotiin ja… sitten alkaa osuus joka ei mene putkeen… näen epäjärjestyksessä olevan eteisen ja kodin jossa on tavaraa siellä ja täällä ja Nalle istuu aamutakki päällä vastassa. Myönnän – sarvet nousee otsaan välittömästi. Homma jatkuu niin että Nalle ottaa pitsat ja vie ne keittiöön. Riisun P:n, puran ruokakassin ja siinä vaiheessa pitsaa syödään sormin ja lähinnä Nallen toimesta. En vain voi itselleni mitään, mutta vitutuskäyrä nousee. Lastaan pöytään lautaset ja lasit, komennan pojat istumaan pöydässä ja katson kun Nalle perkkaa pitsasta osan täytteistä pois pojalleen.
Käyttäydyn esimerkillisen nalkuttavan akan tapaan. Tai oikeastaan sorrun siihen marttyyrinhommaan jota harrastin edellisessä elämässä. Teen pahalla tuulella itse sen sijaan että kertoisin reilusti toiselle mitä tahtoisin tehtävän ja antaisin mahdollisuuden korjata tilanne siinä määrin kun se olisi kyseisessä hetkessä mahdollista.
Pitäisi pystyä näkemään sen hetkittäin kovankin vitutuksen ohi ne asiat jotka toinen, eli siis Nalle, on tehnyt; pyykit on pesty ja astianpesukone täytetty. Kuitenkin normaalisti teen kaikki nekin työt itse, joten ei Nallen työpanos mitenkään vaatimaton ole.
Ehkä tässä taas tulee se perinteinen ajatusvirhe että alkaa olettamaan ja odottamaan asioita toisen tehtäväksi ja kun ajatustenluku ei sitten edelleenkään ole repertuaarissa, tulee pettymys johon ei alunperinkään olisi edes ollut aihetta. Kun ajattelee joka tapauksessa tekevänsä kaiken itse – ei tule pettymyksiä samassa mittakaavassa eikä vastuuta omasta paskasta olosta voi vaan sysätä toisen syyksi.
Eli en siis halua syytellä Nallea mistään. Syytän sitä etten osaa ilmaista toiveitani tarpeeksi selkeästi, tiedän että jos niin tekisin, Nalle luultavasti pyrkisi mahdollisimman hyvin täyttämään ne. Ongelma on suurilta osin siis omien korvieni välissä.
Mutta tulevan arjen varalta paljastan nyt pari juttua millä saa illan pelastettua aika varmasti. Jos edes eteinen olisi järjestyksessä ja päivävaatteet päällä porukalla niin ehtisin tehdä jotain positiivisia huomioita ennenkuin höyrypilvet tuuttaa korvista 🙂
Edellisistä seikoista johtuen mua ahdisti loppuviikkoa kohden jo aika pahasti. En kuitenkaan saanut pahaa oloa kerrottua Nallelle. Kävin kyllä kainalossa lievittämässä tuskaa, mutten osannut kertoa syytä siihen. Lopulta aloin kärttämään käytetyksi tulemista seksissä, tai koska en osaa sitäkään suoraan sanoa, kerroin vain haluavani kahleisiin. Homma olisi saattanut toimiakin, jos ei olisi tarvinnut miettiä lapsia ja käyttäytyä siivosti, sillä olisin luultavasti saanut angstini purettua kun Nalle olisi päässyt Domiksi ja olisin saanut olla subina hetken aikaa ilman muita vaatimuksia kuin ottaa vastaan mitä annetaan.
Lapset tekivät homman kuitenkin mahdottomaksi ja kun ei tullut sellaista avautumisen hetkeäkään (vaikka Nalle kyllä kysyi että onko mulla huolia), niin mun marttyyrimäinen käytös jatkui ja sitten alkoi myös ärsyttämään seikat jotka muuten tuskin olisivat suurestikaan normaalisti haitanneet.
Koska itse koen että syy ahdistuneeseen ilmapiiriin ei niinkään suoranaisesti johdu Nallen tekemättä jättäneistä tai tehdyistä jutuista, vaan mun kyvyttömyydestä kertoa hänelle niistä, en voi syyttää muita kuin itseäni. Tulevaisuuden varalle voin vain toivoa että seuraavan tilanteen tullessa vastaan Nalle olisi hereillä ja kysyisi niin suoraan etten voi olla vastaamatta muuta kuin miten asia on, että mikä mättää. Silloin mun on pakko pysähtyä ja alkaa kommunikoimaan ja tajuta mihin tilanne on ajautumassa.
Se että Nalle ottaisi tilanteen haltuun kyselemällä ja vaatimalla vastauksia, lisäisi mun luottamusta ja kunnioitustakin häntä kohtaan. Nalle ottaisi vastuun aikuisena tilanteen kehittymisestä eikä menisi ”lasten mukana” hiljaa ja hissukseen ettei vain jäisi mun ”pahalle silmälle” alttiiksi. 🙂
Kuten Nallekin sanoi, meillä on mahdottoman hyvät mahdollisuudet onnistua. Mutta mitä meillä ei ole, on aikaa vain meille kahdelle. Jos ajatellaan jotain satunnaisia hotelliöitä, näkisin ne enemmänkin vahvistamassa jotain olemassaolevaa, ei niinkään rakentamassa pohjaa parisuhteelle. Sen pohjan luomiseen menee valtavan paljon kauemmin kun se pitää tehdä niin valtavan laajaksi heti. Tässä tilanteessa ei ole sitä ylellisyyttä että voisi ensin rakentaa meidät kaksi rakastamaan ja välittämään, sitten taloudellisesti sitouttaa ja lopuksi vahvistaa jollain yhteisellä. Kaikki tulee yhtäaikaa ja vieläpä nopeasti. Silloin ei voi välttyä myöskään negatiivisilta tunteilta ja epäröinneiltä.
Sen kuitenkin tiedän että mieluummin olen Nallen kanssa kuin ilman Nallea ♡
____________
..Ja vaikka päivitys uhkaa venyä metrin mittaiseksi, haluan avautua vielä muistakin jutuista. Lähinnä dokumentaation vuoksi, että voin myöhemmin palata taas näihin tunnelmiin ja muistaa.
O on ollut isällään siitä saakka kun tapahtui tämä kuulapyssyepisodi. Sieltä on kantautunut ikäviä juttuja, ollaan jääty tupakista kiinni ja poika kulkee tuolla pitkin kyliä miten lystää. Eilen soitti O:n ope että O on varastanut jonkun aikuisen takin taskusta tupakkiaskin ja jäänyt kiinni siitä muttei silti tunnustanut tekoa.
Eli omasta mielestään pääsi kuin koira veräjästä. Puhuin eksän kanssa kuuden pintaan asiasta puhelimessa eikä hällä ollut mitään käsitystä missä O on. Illalla mulla oli sovittu meno isoveljen synttäri-tuparipippaloihin ja siellä ollessa yhdentoista maissa tulee mun äidiltä viesti että O on nyt toistaiseksi siellä. Emäntä on ihan rappioalkoholisti ja kuten sisarukset nätisti sanoivat, siellä ei moni aikuinenkaan selviä hengissä. Soitin sinne ja komensin O:n ja tämän kaverin heti meille nukkumaan. Menivät ihan ok ja löysin heidät illan päätteeksi sitten peittojen alta nukkumassa. Pointti oli se että näin eksän ja appiukon tulossa baariin aika heikolla hapella aamuyöllä kun seisoin taksia odottelemassa. Millainen ihminen lähtee kylille ryyppäämään kun ei tiedä yhtään missä 12-vuotias poika menee? Aamulla puhuin puhelimessa sitten eksän kanssa ja kyselin samaa siltä niin tämä meinasi että ”Huolehdi sinä”. Sanoin sen olevan vähintäänkin erikoista että mun täytyy huolehtia missä poika menee vaikka se asuu täysikäisen aikuisen ihmisen kanssa eri osoitteessa.. mihin eksä sitten käski olla syyllistämästä häntä. Kysyin että ketä muuta asiasta voi syyttää, tottakai mä syytän sitä.(luuri korvaan)
Sitten tämä soittaa tovin päästä että on miettinyt eilistä iltaa ja onko näin että I joutuu ottamaan liian aikuisen roolin jos on ollut kotona ammana pojille. Että onko ollu näin? Ei voi kun monttu auki ihmetellä sitä sen jeesustelun määrää…