No niin, täällä ollaan. Lähdettiin tapaamaan Nallen vanhaa hyvää ystävää ja hänen avovaimokettaan.
Kuten yleensäkin, reissuun lähtö on ihan helvetillisen raskasta tämän porukan kanssa. Se, ettei mukaan lähtenyt kuin P, L ja Nallen S, ei juuri vaikuta sillä juuri P ja L ovat ne lapsista jotka vaativat jatkuvaa huomiota.
Koska lähtöä edeltävä päivä alkoi kello viisi (!) meikillä joka lähti linnanjuhliin illaksi (jihuu, vähän ylpeä), ja illalla oli vielä partiolaisten juhlava soihtukulkue uusien partiolaisten antamien lupausten kera, matkaan lähdettiin yötä vasten.
Ajoin ekan kolmasosan joka oli aika huonoa keliä loppumatkasta, Nalle ajoi sitten loput. Perillä oltiin puolenyön tietämissä ja täytyy sanoa että pakki oli ihan tyhjä. Tosin sain päivällä hulppeat parin tunnin päiväunet, ilman ei olisi jaksanut 🙂
Siitä johtuen varmaan tämä päivä on ollut kohtalaisen tahkia. Tahkia siten että lasten kaitseminen on ollut työlästä, jutustelu on ollut työlästä… kohokohtia on ollut olla välillä Nallen kainalossa siliteltävänä. Tai, oikeastaan kohokohta oli aamulla herätä ihan uskomattomaan talvimaisemaan joka avautui sängyn päädystä kohti järveä. Olo oli hetken aikaa ihan täydellinen, halusinkin antaa vähän hyvää oloa kiertämään ja nautiskelin hetken Nallen kalu suussani. Ihanan takaapäin panon jälkeen olo oli hetken melko mairea 😉
Mutta, jotenkin tajusin tai lannistuin päivän mittaan tajuamaan kuinka tämä meidän leikkisästi kutsuma perhehelvetti oikeasti välillä on juuri sitä. Kuinka kovasti välillä kaipaisi päivää tai kahta ihan kahdestaankin.. Tietenkin se että vastassa on lapseton pariskunta, lisää vielä tätä kuilua ”normaali kuherruskuukauteen” vielä entisestään.
Nyt kun esimerkiksi näin tuon oman edellisen postauksen oli ensimmäinen spontaani ajatus etten mä koskaan tule pääsemään niin rauhaan että voisin edes tunnustella sisuksiani ja löytää jotain uusia puolia itsestäni.
Mutta eipä siitä sen enempää. Lisää tulee varmaan myöhemmin 🙂