Nyt alkaa tuntumaan että unta pitäisi saada. On vain sellainen ongelma mitä mulla ei ole ollut vuosikausiin; en tahdo rauhottua illalla. Mä olen lähes kuuluisa siitä että nukun aina kun nukuttaa. Onhan tässä tosin tapahtunutkin aika hektisellä aikataululla kaikenlaista, ja muistettavaa sun muuta pyörii päässä iltaisin. En silti koe stressaavani mistään, ennemmin sellaista positiivista painetta on havaittavissa.
Ens viikonloppuna olis voinu yrittää tasata tunteja, mutta mä tajusin (tai oikeastaan I tajus) että mähän ehdin käväistä Kemissä kolmen päivän reissun. (Ja hakea sille ikeasta yhden unohdetun tuolin). Niinpä lähden torstaina partion jälkeen pöryyttelemään sinnepäin.
Paikalla on myös Nallen pitkäaikainen (tyttö)ystävä. Saas nähdä kuinka meillä sujuu. Toisaalta tyttö tuntuu olevan tosi hauska ja mukava tapaus. Toisaalta se taitaa olla ensimmäinen ihminen jonka koen jollain tapaa kuitenkin ”uhaksi menneisyydestä”. Vaikka tiedän tasan tarkkaan ettei ole mitään syytä ja ymmärrän ja tiedostan. Tässä on varmaan ne ihmisolennon primitiiviset tunteet sitten käsillä. Oikeastaan vähän yllätyin tajutessani olevani pikkiriikkisen mustis, sillä en eläissäni ole ollut sitä ennen. En ihmisestä, käytetystä ajasta kyllä 🙂
Tosin en tunne itseäni millään tapaa uhatuksi, tai muutenkaan epävarmaksi. Olettaisin tämän olevan sitten sitä ”tervettä mustasukkaisuutta” 😉
Mielenkiintoista ja varmasti hauskaa nähdä, ja aivan mahdottoman ihanaa päästä Nallen syliin ja lusikkaan 🙂
Ps. Mietin miksei Nallen eksä herätä mitään samanlaisia viboja…