Kokeillaan taas tätäkin maailmaa. Koska tarve kirjoittaa ylös tuntemuksiani ja ajatuksiani ei ole vieläkään hävinnyt, ajattelin jatkaa puolijulkista avautumistani täällä blogissa. Kirjoittaminen on aina sujunut minulta helpommin kuin puhuminen ja asioiden prosessointi tapahtuu ikäänkuin itsestään kirjoittaessa. Pääsääntöisesti kirjoitan siis edelleen itselleni, enkä oikein usko kenenkään (jolla on elämäkin) kiinnostuvan mun marinoista.
Kipinän kirjoittamiseen sain uudelta tärkeältä ihmiseltä. Tämä samainen ihana mies on tervetullut kurkistamaan mitä mietin ja pohdin… Voit kommentoida vapaasti jos siltä tuntuu tai sitten leikkiä ettet ole mitään koskaan nähnytkään 😉 Ja etukäteen hirveästi anteeksi että ristin sut Nalleksi, en keksi parempaakaan lempparia ja… no, nalle, karhu, otso, mesikämmen… vahva, rauhallinen, selviytyjä 🙂
Niin, mulle kirjoittamisesta on tullut tapa purkaa tunteita ajan saatossa kun entisessä liitossa Siippa koulutti mut siihen kuinka mikään mun tunne – pelko, kiire, väsy, mikään ei koskaan ollut niin suuri kuin hänen vastaavansa. Kun niihin tunteisiin ei saa vastakaikua, oppii pian olemaan kertomatta mitään toiselle. Jos Siippa joskus sai jotain musta lopulta irti, oli ihan satavarmaa että hetken tunnustus käännettiin mua vastaan sopivan tilaisuuden tullen.
Ihmeen täysipäisenä sieltä pois lähdin kun ajattelee millaista tuhoa se olisi voinut saada aikaan. Vuosien mittaan koko ajan paheneva henkinen väkivalta ja ote mun elämään olis voinu saada musta itsetunnottoman, aran, pelokkaan tai muuten vain tasapainottoman yksilön. 😛
Sen verran kuitenkin sulkeuduin etten osannut pitkään aikaan puhua kenellekkään mitään siitä miltä musta tuntuu. Sisaruksille olen vähän jo oppinut avautumaan, mutta vaiheessa asian kanssa ollaan… edelleen mun vakiovastaus on ”ihan hyvin” melkein asiaan kuin asiaan.
Ihmisen itsetunnolle ja parisuhteen hyvinvoinnille on aika olennainen asia että keskusteluyhteys pysyy auki. Että kuunnellaan mitä toisella on asiaa ja toimitaan niin ettei kumpikaan koe jäävän huomiotta. Kun on huolissaan, peloissaan, sattuu tai ei vain jaksa ja kääntyy hakemaan lohdutusta, ymmärrystä, syliä siltä lähellä olevalta ja tulee torjutuksi, se vaikuttaa peruuttamattomasti suhteen dynamiikkaan. Lohdutuksen evääminen on kurjaa ja epäinhimillistä.
Tasapainoisessa suhteessa molemmat osapuolet osaavat tarpeen tullen olla toisen tukena mutta myös paljastaa oman heikkoutensa.
Olen rakentanut ympärilleni sellaisen suojakuoren joka tekee hankalaksi juuri omista tunteistaan puhumisen. Syntyy helposti ylivoimakas olo, yksinselviytyjän ”minä itse” status joka onkin heikkoutta, arkuutta ja pelkoa näyttää miltä oikeasti tuntuu. Kertoa mitä pelkää, mistä väsyy ja mihin ei pysty.
Joskus mietin, silloin vuosi tai kaksi sitten, millaista olisi olla sellaisen miehen kainalossa jolle voisi kertoa mitä vain pelkäämättä toisen reaktiota. Luottaa siihen että välillä saa olla väsynyt tai allapäin ja silti olet arvokas, rakas ja tärkeä. Se oli ajatus joka oli sillä hetkellä täysin vieras.
Nyt kun elämääni on tullut mies, jonka kanssa koen olevani turvassa, uskoisin että tunteista avautuminen alkaa jossain vaiheessa tulla kuvioon. Paljon on juteltu vanhoista jutuista, mutta pakko myöntää että poen hiukan huonoa omatuntoa, koska koen vain kaatavani omaa ahdinkoa toisen tietoisuuteen. Täytyy vain luottaa ettei Nalle ala liikaa luomaan minusta mielikuvaa menneisyyden perusteella, jolloin sorrun varmaan toistamaan vanhoja tapoja. On niin uskomattoman vapauttavaa kun voi oikeasti aloittaa ihmissuhteen puhtaalta pöydältä. Eihän se sitä voi tarkoittaa että vanhat ongelmat lakaistaan maton alle, vaan sitä että niistä opitaan eikä niitä tarvitse toistaa. Ja uuden suhteen kanssa on aina tietenkin uudet kuopat ja kannot edessä, mutta mulla on kokonaisuudessaan jotenkin uskomattoman luottavainen, jopa naiivi olo tästä. Tälle ihmiselle voisin kuvitella voivani olla ihan paljas, juuri sellainen kun pahimmillaan ihminen voi olla ja silti luottaa siihen ettei se muuta mitään elintärkeää rakennuspalikkaa meidän suhteessamme. Siinä on ajatus joka täyttää mun sydämen riemulla ja samaan aikaan saa pelkäämään niin että polvet tutisee 🙂