Faktahan on se että kotikontuja on nyt kaksi. On tämä meidän pesä täällä omassa rauhassa, pesä johon lasten kanssa muutettiin. Sitten on vanha koti johon kaikilla on jollain tapaa ikävä. Mun ikävä on jo loppuun koluttu tunne, sillä hyvästelin sitä taloa pari vuotta joka vuodenaikana. Hyvästelin pihasaunat, istuttamani penkit, vaahterantaimen joka ehti kasvaa jo miehen mittaan. Hyvästelin kalliot jotka pesin ja jonka mukulakivijoen puhdistin pari kertaa kesässä. Kipeää se teki, mutta se oli hinta jonka jouduin maksamaan että pääsin sieltä pois. Lapsilla on paljon ristiriitaisemmat mielet, sillä tavallaan niillä on siellä se koti, tähän asti se on ollut pölyinen, sotkuinen ja luotaantyöntävä koska siippa ei ole jaksanut siitä huolta pitää. Nyt siellä on alkanut käydä Siipalla nainen ja täytyy myöntää että kirpaisee ajatus että se on siellä mun kukkapenkeissä. Ukon saa pitää, mutta…
No, tässäkin asiassa lapsilla on vieläkin ikävämmästi asiat kun joutuvat katsomaan sitä naista siellä paikassa, jossa ovat tottuneet näkemään mut. Voin kuvitella että se tuntuu pahalta. Toiseksi pienin L, meni sinne yöksi tänään. Siippahan sieltä soittelemaan ja kettuilemaan. Puhui niin rauhallisesti, lähes kirjakieltä artikuloiden, että arvasin sen naisen kuuntelevan vieressä. Perässä onneksi tuli pari vittuilevaa viestiä, ettei päässyt luulemaan että olis käyttäytymään oppinut 🙂
Olen kuulemma hajottanut tonnin edestä puhelimia. Hah, kyllä ovat pojat ihan itse hajottaneet. L heitti omansa päreiksi maahan ja hankin uuden karvalakkimallin puhelimen sille. Tulipa ratkaistua iso osa sen peliongelmista ja youtubevideoiden teoista samalla 😉 Mutta kiesus sitä lässyttävää äänensävyä, millä Siippa tavasi asiaa… vituttaa vieläkin. Voin vain kuvitella millaista tarinaa sille naiselle asian tiimoilta syötetään. Ai niin, jotain mainintaa tuli myös siitä kuka on pitänyt kaikki ruoissa viimeiset 20 vuotta, ettei sitä noin vain voida unohtaa. (Hauskanhan asiasta tekee se, että ne ruoat on ollu aina mun ostettavana, Siippa lyhensi talolainan)