Istun altaanreunalla vielä vaatteet päällä ja odotan että aurinko kurkistaa sen verran pilven takaa että tarkenee riisua bikinisilleen. Kirjakin odottelee vieressä että jatkan sen lukemista 🙂 Kirja on juuri sellaista ”hömppää” mistä saan kaikista eniten irti. Käytän tuota termiä sen vuoksi että koen välillä suurtakin alemmuudentuntoa vamppyyri-, ihmissusi- ja muodonmuuttajakirjoista. Äsken kuitenkin mietin kuinka innoissani olen pitkästä aikaa kun ehdin paneutua fantasiamaailmaan. Tuntuu lähestulkoon samalta kuin kännykästä täytyy tuntua laturissa, eikä se voi olla huono asia… toki voisin käyttää ajan joidenkin klassikkoteosten parissa, mutten saisi siitä suurempaa mielihyvää kuin eilisestä 28 metrin pystysuorasta vesimäestä (joka sujahti muuten myös haitunnelin läpi), sillä lopputulos olisi luultavasti ”jes, yksi juttu taas vähemmän todo-listalla”. Mutta se siinä… ei mitään suurta tunnekuohua tai erityistä ”hetken tuntua” Ilmassa. Fantasiakirjat ja -maailmat sen sijaan ruokkivat mielikuvitusta ja antavat väriä elämään, saavat hymyn huulille ja pilkkeen silmäkulmaan. Toki niitäkin on huonompia, mutta huonotkin on parempia kuin parhaimmat kuivakkaat klassikkoteokset joita maailma hyllyissään kantaa 😉
Eli nautin tällä hetkellä lähestulkoon niin sataprosenttisesti kuin se yksin on mahdollista. Ja onhan se, kun vaan päättää ettei sorru surkuttelemaan kotijoukkojen puolesta, tosin välillä se on hankalampaa. Kuten eilen kun illalla katseltiin suihkulähteellä musiikin tahtiin liikkuvaa valo-ja vesiesitystä. Teki mieli nojata Nallen kainaloon ja tuntea Nallen kädet ympärillä ja huulet hiuksissa. Jakaa hetki rakkaan kanssa. Mutta eiköhän meillä vielä niitä hetkiä löydy, eikä niitä tarvitse edes välttämättä lähteä tietoisesti etsimään mistään.
Ymmärsin Nallen kirjoituksesta hyvin sen pienen mustasukkaisuuden piston. Nalle tietää että olen välillä aikamoinen jääräpää omien periaatteiden kanssa, ja pettäminen on yksi niistä periaatteista. Hetken leikittelin ajatuksella lukiessani, että jos oikeasti joku adonis alkaisi vikittelemään, miten tässä nyt sitten reagoisi.. koska tilanne on täysin fiktiivinen, uskallan ehkä jopa mässäillä sillä ilman että se olisi Nallen kiusaamista.
Olisin taatusti ainakin helvetin imarreltu. Sitten epäluuloinen, mitä tämä kaveri nyt on sitten lopulta vailla… sen jälkeen en tiedä- mutta jossain vaiheessa, luultavasti hyvinkin pian, syyllisyys tulisi hyökyaallon voimalla niskaan ja ehkä jopa flirttailun asteelle edennyt ystävyys jäisi sille asteelle. En usko että kykenisin pettämään. En kännissä enkä selvinpäin 🙂 Ehkä luvan kanssa, mutta silloin kyse ei olisi pettämisestä.
Huomaan myös itsessäni samaa vikaa kuin eksässä, eli yritän kuumeisesti miettiä maaiman parhaita tuliaisia pojille, ihan kuin hyvittääkseni poissaoloni. Tosin siksihän niitä tuliaisia enemmän tai vähemmän käsittääkseni kannetaan alun perinkin 😉 joka tapauksessa homma on kesken sillä O:n toivomia kalastuskamppeita tai tarroja mopoon ei ota löytyäkseen ja L:lle pitäisi löytää vielä joku kunnollinen monitoimilinkkari… vaikka kaupunki alkaa olla todellakin tuttu (laskin että täällä on oltu yhteensä 10 viikkoa) en ole lainkaan varma löydänkö oikeat esineet vietäväksi. Ja jos en löydä, pelkäämpä että pojat ottavat sen jonkin asteisena petoksena. Etten välitä heistä tarpeeksi.. sen vaikutuksen eksä on saanut aikaan ostetulla hyvällä omatunnolla vuosien mittaan. Sen asian kanssa täytyy kai vaan elää, sillä en varmasti ala tietoisesti tällä reissulla antamaan mitään ”opetusta” asian suhteen kummallekaan pojalle. Kyllä se riipaisee ihan tarpeeksi molempia muutenkin etteivät mukaan päässeet… Eli lisää kauppareissuja luvassa 🙂
Nyt auriko löysi tiensä maahan saakka ja on melkeinpä pakko alkaa riisumaan. Ja nauttimaan Christine Feehanin tavasta rakentaa maailma ihan uudelleen 🙂